Kolmeviikkoiset kissanpennut osaavat olla sitten söpöjä! Luonne-erojakin alkaa jo erottaa: vaalea porukka (Alma, Amin ja Elvis) ovat seikkailija-painijoita kun taas tummat pojat, Kalle ja Kossu, keskittyvät enemmänkin massan kasvattamiseen maitobaarissa. Aina kun Sturdin oven avaa, Alma ryntää tutkimusmatkalle ja kertoilee kovaan ääneen matkalla kohtaamistaan ihmeellisyyksistä. Amin ja Elvis eivät ryntää ulos pesästä ihan suin päin, vaan painivat ensin pari kierrosta ja liittyvät vasta sitten mukaan siskonsa retkikuntaan. Kalle ja Kossu sen sijaan tyytyvät lähinnä kuuntelemaan matkakertomuksia ja nauttimaan maitococktaileja siinä ohessa.
Olen tyystin kadottanut ipanoilta raidat… Heti muksujen synnyttyä olin näkevinäni raitoja melkein kaikkien hännissä, mutta nyt ne ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen… En erota kenelläkään enää selviä raitoja – näinköhän meillä on loppujen lopuksi viisi solidia vauvaa? Vertasin tänään Kallea ja Kossua H-pentueen ruskeatabbynaamioneidin, Lolan, vauvakuviin, ja jos niistä voi yhtään mitään päätellä, Kalle ja Kossu ovat molemmat ruskeanaamioita. Ilman viiruja. Aminia ja Elvistä puolestaan vertasin I-pentueen sininaamiopoikaan, Jojoon ja tämän vauvakuviin, ja yhdennäköisyys on huomattava – elikäs Amin ja Elvis saattaisivat hyvinkin olla sininaamioita. Alkuun ajattelin Alman olevan suklaa, mutta kyllä tuo neiti vaan melkoisen vaalea ja kylmäsävyinen on – veikkaisin, että Alma on perinyt isältään lilan värin. No, onneksi on vielä noin kuukausi aikaa pähkäillä värejä, ennen kuin on aika lähettää rekisteröintipaperit liittoon.
Kävin tänään kaverini kanssa ihastelemassa 7-viikkoisia burmavauvoja Karvanverran kissalassa. Mahdottoman ihastuttavia pikkuriiviöitä! Nappasin pikkuisista muutaman kuvan, jotka löytyvät Google -galleriasta: “Karvanverran vauvoja tammikuu 2011“. Meidän edellisen burmapentueen (J-pentue) vauvat ovat jo vuoden ikäisiä teinejä – Juuli-neiti tuolla huutelee parhaillaan sulhasen perään. Josko vaikka kesävauvoja…?
